Hyppää sisältöön

Ilmainen toimitus yli 100€ tilauksiin Uusi verkkokauppa avattu! Taattu helppo ja nopea toimitus

Ilmainen toimitus yli 100€ tilauksiin
HECTORIN MATKASSA MUSIIKIN LÄHTEILLÄ

HECTORIN MATKASSA MUSIIKIN LÄHTEILLÄ

HifiStudion verkkokaupan vastaava Mikael Liukkonen tapaa Heikki Harman Käpylän Park-hotellissa vuoden 2020 marraskuisena päivänä. Keskustelu soljuu innostuneesti nykykuuntelun muodoista toimittajauran kautta ”luovan koneen” sykäyksiin ensimmäisen korona-ajan ikeen alla. Puhutaan myös muusikoiden kuuntelutavoista suhteessa hifistien vaatimuksiin. Soundiharrastajan näkökulmasta avaavia ovat hetket vanhan putkiradion ja Collaro-nimisen levysoittimen äärellä nostalgisessa menneisyydessä. 

                                              *

Liukkonen: Cd-soittimien kyselijät ovat todella harvassa, mutta vinyylilevysoittimia menee Hifi-studiolla harva se päivä. Tämä on jännä ilmiö.

Hector: Se kielii asianharrastuksen vakavuudesta. Mulla ei ole ollut koskaan mitään laadukasta hifi-järjestelmää, mutta nyt on Genelecit tv-ja musiikkikeskuksen ääninä ja subbari. Haen Spotifystä joskus iltaisin biisejä, joita olen pitkään halunnut kuunnella, nautiskelen pari tuntia.Melkoisen mittava vinyylikokoelmani on vähemmällä käytöllä kunnon levysoittimen puuttuessa edelleen.

”Kun aloitin vuonna 1969 toimittajan työt Yleisradiossa niin oli kyllä jännä fiilis että pääsi unelma-ammattiin. Kun oli niin paljon skidinä diggaillu radiota.”

Hector: Mä olen musiikin tekemisen ja harrastamisen myötä päässyt kaikenlaisia teknisia vempaimia lähelle, kokeilemaan ja ymmärtämään jopa niiden toimintaperiaatteita. Mutta mun hifitatsi on kyllä aika olematon. Olen 1947 syntynyt äijä, mä oon television nähny himassa vasta 15-vuotiaana. Siihen asti mentiin putkiradiolla, jossa oli se vihreä silmä.

Liukkonen: Mä tiedän, mun mummolla oli vanha putkiplaukkari ja meni muutama minuutti että siitä sai ääntä ulos.

Hector: Se vihreä silmä oli taianomainen: sen läpi mä näin sinfoniaorkesterin tai Olavi Virran ja Repe Helismaan laulamassa. Se oli taikalaatikko. Sieltä tuli vähän pop-musiikkiakin. Tosin enimmäkseen senaikaisen Yleisradion viihdetoimituksen - eli näitä levyohjelmia suunnitelleiden toimittajien musaa - ikäluokka oli sodastapalanneita miehiä ja naisia. Niiden viehätys saksalaiseen schlaageriin tai italialaiseen kuului koko ajan. Varhaisteinille oli karmeata kun oli ainoastaan joko Kipparikvartettia, Tapio Rautavaaraa, Annikki Tähteä tai saksalaista ja italialaista. Kun lauantaina tuli Lauantain toivotut -ohjelma, niin siellä saattoi lopussa olla joku Elviksen, Shadowsin tai vähän myöhemmin Beatlesin biisi.

Hector pyrki ylioppilassyksynään 1968 Yleisradion toimittajakursseille ja pääsi. Jo vuonna 1969 hän oli kurssikaverinsa Calle Lindholmin – Dave Lindholmin isoveljen – kanssa toimittamassa nykykatsannossa ainutkertaista maakunnissa kiertävää radio-ohjelmaa. 

         Liukkonen: Millon sun ekat juontamat ohjelmat alkoivat? 

Hector: Me saimme heti kurssiaikana 1968 vedettäväksemme Pop Pop -nimisen kiertävän Yleisradion diskoteekkiohjelman, joka oli samalla levyraati. Mentiin kaupungista toiseen ja paikallinen bändi tuli aina livenä esittämään. Yleisöllä oli sellainen nappisysteemi jolla äänestettiin. Aina kymmenestä biisistä pudotettiin ja uudet tilalle – siitä muodostui viikon lista. Me oltiin hurjat djt ja johdettiin koko hommaa. Suoria lähetyksiä pari vuotta. Siellä mä Pave Maijaseenkin tutustuin. Se oli Kopet-yhtyeen trumpetisti ja laulusolisti. Pave tuli Vaasan kesästä meidän kyydissä Stadiin ja suurin piirtein sille reissulle jäi, Lappeenrannan poika. – Se oli rohkeata pioneerityötä: mentiin maakuntiin ja kuunneltiin mitä nuoret bändit on saanu aikaseksi. Jotkut niistä nousi sitten enemmänkin suosioon.

Moni muistaa Harman 70-luvulla pitkään toimittaman suositun ohjelman  : Pop eilen – tänään,jota hän jatkoi otsikolla Pop Eilen-Toissapäivänä(2009-2014). Ohjelma jatkui vuodesta 2015 Radio Novassa jonkin aikaa. 

Mikael Liukkonen muistelee suhdettaan radioon 80-luvun alun lukiovuosinaan: 

Liukkonen: Silloinhan ei ollut kaupallisia radiokanavia Radio Cityn lisäksi. Me tiedettiin milloinYLE:n Rockradio alkoi ja meillä oli tietysti kasettidekit ja oli tärkeätä pinkoa himaan että pääsi ajallaan virittämään kanavan.

Hector: Ja sitten kirositte kun radiossa puhuttiin levyn intron päälle…

Liukkonen: Just näin ja ne jäi sinne kasetille.

Hector: Meille se taas oli tyylilajiasia: kuka osaa makeimmin spiikata introjen päälle, just kun lähtee laulu. Ja siitä ponnahti biisi käyntiin! Kun feidi alkoi, me vedettiin itse hanat kiinni ja puhuttiin päälle. Ja sehän perustui annettuun ohjeeseen. Ei ollut mitenkään luvallista äänittää Yleisradion ohjelmia. 

 

TAKAISIN MUSIIKKILAITTEISIIN KUUNTELUHISTORIAN KAUTTA 

Hector: Mutta näistä laitteista: putkiradiolla mentiin vielä 60-luvun alussa. Sitten faija oli ostanut yllätykseksi kaappilevysoittimen. Neljä älppäriä päällekkäin tai kymmenen singleä. Se oli pieni jukeboksi tavallaan. 

Se oli Collaro-merkkinen. Ja bakeliittia, jotain esimuovia se tsydeemi ja koneisto. Collaro toimi loppuunsa asti hyvin. Sen jälkeen kun se yhdistettiin radioon ja se siirtyi mun ja broidin huoneeseen, faijalla ja mutsilla ei ollut mitään. Mut eipä ne radiota kaivanneetkaan, kun me oltiin jo isompia. Aiemmin kuunneltiin yhdessä sunnuntaisin faijan kanssa kun tuli Holmenkollenia tai Falunin kisoja ja lähdettiin sitten itse keskuspuistoon lenkille samassa hengessä. Jatkokuunnelmia: Hyvää iltaa, nimeni on Cox oli erittäin jännä. Ne vastas meille tv-sarjoja. Jengi illansuussa pihalla tai missä nyt oltiinkaan lätkää pelaamassa, ja joku jolla oli kello oli et Hei, Coxi alkaa puolen tunnin kuluttua! Ne oli tärkeitä, ja sunnuntaiaamun viihde: Tarvajärven vetämät aamukahviohjelmat ja niin edelleen. Tää ikäluokka muistaa ne hyvin ja näistä tyypeistä tuli legendaarisia, koska ne oli sen välineen kuninkaita.

MUUSIKOT JA HIFISTIT

Liukkonen kysyy Hectorilta miksi muusikoille ei tunnu olevan niin tarkkaa minkälaisista laitteista he musiikkia kuuntelevat - toisin kuin hifi-harrastajille. 

Liukkonen: Minä olen ollut teinistä asti alalla, ja havainnut, että hifistit ovat oma rotunsa. Niillä taas, jotka tekevät musiikkia ammatikseen, voi olla yllättävän vaatimattomat tai semmoset peruskamat. Hifistit etsivät väen vängällä virheitä, mutta minun mielestäni jutun juoni on se musiikki ja sisältö mitä fiiliksiä se antaa… Onko sulla joku teoria siitä, miksi näin voi olla? 

Hectorin näkemys asiasta kiteytyy siihen, että muusikot kuuntelevat ammatissaan hyvillä laitteillä studioissa levyttäessään. Ja keikoilla saa kyllä oman annoksensa tanakkaa äänentoistoa. Kotona musiikin kuuntelu ei ole ykkösasia.

Hector: Jossain vaiheessa mulla on ollut ihan oikeat stereokaapit, tosi pienet, mutta ei erikseen bassokaappeja. Alun perin siihen Collaron levysoittimeen mä sain Kemppaisen Penalta sen hylkäämän itserakentamansa kaiutinkaapin, jossa oli jotain vihreetä samettikangasta se maski ja siellä sisällä oli monikotuumainen ämyri. Verrattuna siihen mitä radio toisti se oli valtava askel. Pani vähän lisää volumea niin kyllä Sgt Pepper –levy rupes kuulostaan erilaiselta, samana vuonna hankittu. Mutta sen pidemmälle, sen isompia teknisiä hankintoja ei…

Liukkonen: Onhan sulla nyt ihan kohtuu asialliset… 

Hector: No nyt on! Näähän on hankinta lähinnä televisioäänen parannukseksi. Toki kun ollaan omakotitalossa voisi luukuttaa kovaakin, mutta ei kannata, ei viitti. Se on vähän musasta riippuen. Jos kuuntelee klassista niin on eri volyymi kun jos kuuntelee progea. 

”Jos siinä laitteistossa se laatu on kriteeri, niin kyllä minusta silloin on aina perusteltua - jos hyvään laatuun on varaa – että sitä kannattaa suosia.”

HECTORIN TAITEELLISESTA TULEVAISUUDESTA

Liukkonen: Sä olet tehnyt paljon. Mä oon joskus katsonut: sun cv on hengästyttävä. Vieläkö sun luomiskone puskee juttua? 

Hector: Kun helmikuussa (2020) ehdin selkäleikkaukseen Töölön kirurgiselle ortopedian puolelle ja tulin sieltä himaan, niin seuraavana päivänä Töölön sairaala muuttui koronasairaalaks. Ja alkoi heti tää karanteeni ettei päässy mihinkään eikä kukaan voinut tulla. Kun vaimo kävi duunissa normaalisti kunnes se muuttui etätyöks, niin mä rämpytin himassa. Jotenkin mun piti pitää vire yllä. Mä olin juuri joulukuussa 2019  tehny viimeseksi jääneen Hexit-kiertueen, johon mä päätin lopettaa mun konserttikiertueet. Minut oli jo meemitetty siitä että ”monien jäähyväisten äijä” - kun tosiasiassa se oli toinen. Mä tein yhden silloin 2000-luvulla, Näkemiin Kuulemiin –kiertueen…

Liukkonen: Eks se oo vähän niin kuin Rolling Stones? Nehän teki aina monta kertaa viimeisiä…

Hector Mä olen tehnyt vain kaksi! Siitä on tehty meemi että niitä on useampia. Se ei pidä paikkaansa. - Vesa Aaltosella, rumpaliystävälläni on sanonta: ”Tämä ei jää tässä.” Mutta sitten kun Hexit-kiertueesta oli mennyt aikaa joulukuusta maaliskuuhun ja alkoi tämä ankeus, niin tuli mieleen että mitä tässä on tapahtumassa? Bändit ja artistit rupes tekemään striimattuja tv-ohjelmia…

   Jää nähtäväksi mitä tapahtuu ensi syksynä (2021) ja siitä eteenpäin. Millä tavalla mä lähden näyttäytymään seuraavan kerran lähes kahden vuoden jälkeen. Kyllä mä edellytyksenä pidän että mulla on tarjota jotain uutta. Todistaa että I´m still alive and kicking. 

 

Liukkonen: Milloin sä olet esittänyt Liisa pien –levyltä jotain livenä? Se on yksi mun suosikkeja.

OTTO DONNER TUOTTAA LIISA PIENTÄ 1975

Hector: Liisa pien tehtiin Tukholmassa 1975, Marcus –studiolla, jossa oli levyttänyt ABBAkin. Siinähän Epitaphkin on (Hectorin suomentama King Crimsom –kappale). Sen jälkeisellä keikkarundilla me vedettiin Norsunluutorni-kappaletta. Ja sitä Procol Harumin Kuin Juudasta. Osoittautui vaikeaksi esittää noita livenä.

Liukkonen: Liisa pien on aika progemainen ja kunnianhimoinen… Saundit on viimesen päälle! Hifi-studiolla yksi ilta mä laitoin Liisa pienen soimaan kun laskin kassaa…

Hector: Sitä ei kannata kuunnellakaan hiljaa, koska silloin se kuulostaa p-lta! Kun panee vähän ylimäärästä volyymia, niin tulee nyanssit esiin: miten hienoja kitarasaundeja Jakoilalla ja Nonolla on, ja varsinkin Kotilaisen nää (kosketinjutut). Se oli eka albumi, jossa mulla oli oikea tuottaja mukana. Otto Donner istui siellä ja luki Fib Aktuellt –lehteä.”Jakke, basson d-kieli on ihan perseestä.” Ja sit Jakke: ”Ei tätä saa vireeseen, tää on niin v-un vanha kieli!” ”Lähet ostamaan uuden.” Pantiin biisi poikki. Otto oli tarkkana siellä ja kyllä sitä munkin laulua veivattiin, kun en mä mielestäni mikään kauheen hääppönen laulaja sinänsä ole. Otto oli tottunu laulattamaan todella puhtaasti laulavia tyyppejä ja sillä itsellään on absoluuttinen korva. Kyllä siinä oli vääntöä! Mä luulin että nyt tää meni jo aika hyvin… Kuulokkeet pettää usein laulajan, voi luulla että laulu toimii, koska se kuulostaa hyvältä omassa päässä. Sitten ku mennään tarkkaamoon kuuntelemaan ja kuunnellaan sitä mutella soolona, niin…

HECTORIN AUTION SAAREN LEVYT

Liukkonen kysyy Hectorilta blogin vakiokysymyksensä: Mitkä viisi levyä ottaisit mukaan autiolle saarelle? 

  1. The Beatles: Punainen tai Sininen tupla
  2. Frank Zappa: We are only in it for the money
  3. Sibelius: Finlandia
  4. Spike Jonesin parhaat.
  5. Miles Davis: Kind Of Blue
Edellinen julkaisu Yamaha YH-L700A - 3D-vastamelukuulokkeet
Seuraava julkaisu Valco VMK20 - täysin uudistetut vastameluluurit