Kauko Röyhkä - suomirockin legenda ja kirjailija
On kuulas kevätpäivä toukokuussa ja odottelen hieman hermostuneena ravintola Elitessä lounasseuraa saapuvaksi. Nyt en puhu työkaverista, vaan Suomen rock-skenen
yhdestä legendaarisimmasta miehestä, Kauko Röyhkästä! Kaukoa voisi kutsua ihan syystä renessanssimieheksi: vuonna 1980 alkanut ura on poikinut 36 albumia ja 17 kirjaa.
"Kaksi aurinkoa" oli Finlandia palkintoehdokkaana 1996. Vuonna 1995 tuli Suomi-palkinto ja 2009 Taiteen valtiopalkinto.
Kaiken tämän lisäksi Kaukolla on ollut mittava määrä musiikillisia sivuprojekteja, kuten 500 kg lihaa- ja Uhrijuhla-yhtyeet.
Näen ikkunasta pitkän, näyttävän hahmon joka astelee pitkin askelin klassikkoravintolan ovesta sisään. Mies hymyilee leveästi ja puristaa kättä
jämäkästi. Tunnelma on leppeän rento ja hermostuneisuuteni katoaa välittömästi.
Päivän menu näytti hyvältä: parsakeittoa alkuun ja kuha pääruoaksi. Ja haastiksen kunniaksi lasilliset kuohuvaa aperitiiviksi alkuun. Tästä se lähtee!
Olet maininnut että Lou Reed on ollut sinun inspiraation lähteesi, miksi?
"Olen kirjallinen tyyppi ja lukeminen on ollut minulle aina tärkeää. Lou Reed vastaa niitä kirjallisia ihanteita
mitä mulla on. Lou on ikäänkuin kirjailija joka tekee musiikkia. Berlin-levy kolahti täysillä.
Dylan on tietty toinen - hänellä on helvetin hyvät tekstit. Nämä lauluntekijat eivät pyri miellyttämään kuulijoita, eivät
ole mitään perinteisiä poppareita. Biisit ovat runollisia mutta samalla raadollisia. Kauneus ja samalla rujous puhutteli minua.
Kun lähdin sitten tekemään omaa musaa halusin tehdä sitä kuten Reed.
Eilinen (2.5) oli muuten erityinen päivä, silloin tuli tasan 40 vuotta mun ensimmäisestä keikasta. Se oli Pateniemen työväentalolla lähellä Oulua. Siellä oli kolme punk-bändiä
ja me, jotka edustimme enemmän uutta aaltoa. Paikalla oli kourallinen ihmisiä kuuntelemassa. Keikan jälkeen mä jouduin heti nyrkkitappeluun, ajattelin että tämmöistäkö
tämä on. Siellä oli muutama urpo jotka tulivat paikalle ihan vain tarkoituksella antamaan turpaan punkeille. No, siitä selvittiin. Jatkossa pidimme keikoilla mukana
pesäpallomailoja pahimman varalta, niitä sanoimme keikkamailoiksi."
Levytysuran alku ei ollut ollut sinulle helppo, miksi näin?
"No, mä olen vähän hankala tyyppi! 80-luvun alussa tuli Eppu Normaali, Hassisen Kone ja Popeda. Ne hakivat punk-musan kautta nuorisomeininkiä. Niillä oli näitä juomalauluja tai
sanoisinko kaljanlanttauslauluja kuten Rappiolla. Porukka sai heilua keikoilla nyrkki pystyssä ja juoda viinaa. Suomessa kapina oli sitä että juodaan viinaa.
Tämä ei ollut mun juttu, en hakenut tällaista yhteisyyttä nuorison kanssa. Mä en tuonut mitään punkjuttua vaan halusin tehdä omaa juttua, olin yksilö, en yksi heistä.
Tämä oli asia joka oli vaikea ottaa vastaan. Tein myös virheitä: esiinnyin julkisuudessa liian kärkevästi, arvostelin muita artisteja. Sain ärsyttävän tyypin maineen.
Onnenpäivä-levy muutti sitten kaiken. Levy oli ihmisläheisempi ja softimpi. Siinä oli biisejä rakkaudesta ja lapsuudesta. Tästä alkoi sitten nousu: meidän keikoille jopa jonotettiin.
Siitä hetkestä 80-loppuun oli meille hyvää aikaa, myimme kaikissa isoissa kaupungeissa keikat loppuun."
Kaipaatko 80-lukua takaisin?
"Silloin oli moni asia helppoa mutta oli monia myös vastenmielisiä juttuja. 80-luvun studiosoundit oli aika hirveitä. Yritimme välttää Lexicon-kaikuja ja keitattuja rumpuja, vihasin niitä virvelisoundeja
jotka naulasi kaikki biisit lattiaan, jolloin niissä ei ollut mitään svengiä. Huoneen akustiikkaa ei haluttu käyttää, vaan kaikki tilantuntu yritettiin tehdä koneilla. 90-luvulla mentiin parempaan suuntaan,
tilan ääni otettiin taas mukaan. Suomalainen studiotekniikka kehittyi huomattavasti. 80-luvulla minusta tuntui että meidän biisit soi huomattavasti hiljaisemmin kuin ulkomaisten artistien. Ne vain
oli masteroitu puutteellisesti. Kuuntelin tässä Tuomari Nurmio Punainen Planeetta-levyä: musiikillisesti aivan loistava mutta alkuperäinen masterointi kuulostaa todella lattealta."
Olet muusikko, kuunteletko paljon musiikkia kotona?
"Koko ajan. Levyhyllyssäni on 3000 vinyyliä ja ainakin 1000 CD-levyä. Tietokoneeni on täynnä musiikkia, olen imuroinnut sinne kirjastosta lainattuja levyjä.
Luen levyarvosteluja ja etsin koko ajan mielenkiintoisia artisteja. Spotifyta en käytä, vaimo kehuu sitä hyväksi mutta minua riepoo se, että artistit eivät saa siitä kunnon korvauksia.
No, voi olla että vielä joskus menen siihen. Olen vähän tällainen old school-tyyppi, en edes omista älykännykkää, olen ostanut 16 euron peruskännykän Clas Ohlssonilta (nauraa)!"
Millä kalustolla kuuntelet?
"Minulla on Hifistudiolta hankkimani Amphion Helium 3 kaiuttimet ja viritinvahvistimena Harman Kardon 3700. Levarin hankin käytettynä, se on 70-luvun pyöritin, en muista minkä valmistajan se on.
Omistan myös kasettidekin. "
Sinulla tuntuu olevan hyvin monipuolinen musamaku. Kolahtaako klassinen lainkaan?
"Kyllä mä klasariakin kuuntelen. Tykkään Debussystä, Ravelista ja Satie:sta, ylipäätään ranskalainen impressionismi kiinnostaa. Tykkään myös keskiaikaisesta musiikista."
Diggaan myös hämyjazzista, erityisesti ECM-levy-yhtiön levyistä. Ne ovat äänitetty tietyssä norjalaisessa studiossa, aivan loistava soundi. Tunnelma niissä on lähes psykedeelinen.
ECM-jazzia kuunnellaan kun mennään kun mennään perheen kanssa esimerkiksi Kreikkaan. Lapset on saatu nukkumaan ja katsotaan vaimon kanssa auringonlaskua rannalla, siinä
on sitä jotain!"
Uusin albumisi "Maantie" julkaistiin 2018. Mielestäni hyvä ja väkevän rouhea kokonaisuus. Hesarin toimittaja kritisoi biisiä "Seksikäs nainen".
Toimittajaa ärsytti biisin machomainen asenne jossa keski-ikäinen mies kuolaa nuoren naisen perään. Miten suhtaudut tähän?
"No joo, keski-ikäiset miehet ovat tehneet paljon musiikkia naisista - eihän tässä sanota edes että minkä ikäinen se seksikäs nainen on (kovaa naurua).
Mä olen aina nähnyt sen että rock-musa on seksuaalista aina Rollareiden Satisfactionista alkaen, ja hei myös naiset ovat tehneet seksuaalisia biisejä.
Tätä musaa tykätään kuunnella bailaustilanteessa ja siinä kohtaa ei haluta kuulla musaa esim. politiikasta.
Nyt on kiihkoilun aika. Monet toimittajat tykkää saada peukutuksia kirjoittamalla kärjikkäitä juttuja varsinkin keski-ikäisistä miehistä. Mä olen lähinnä huvittunut tilanteesta enkä jaksa
ottaa siitä paineita. Mulle on ihan sama mitä ne sanoo, kyllä kansa tietää!
Entä juuri nyt mitä projekteja sinulla on meneillään?
"Tällä hetkellä mulla on monta kirjoitusproggista työn alla mm. henkilökuvakirjoja jossa toimin lähinnä haamukirjoittajana. Mutta toki edelleen keikkailen ja mua
kiinnostaa hyvät mielenkiintoiset keikkatilaisuudet."
yhdestä legendaarisimmasta miehestä, Kauko Röyhkästä! Kaukoa voisi kutsua ihan syystä renessanssimieheksi: vuonna 1980 alkanut ura on poikinut 36 albumia ja 17 kirjaa.
"Kaksi aurinkoa" oli Finlandia palkintoehdokkaana 1996. Vuonna 1995 tuli Suomi-palkinto ja 2009 Taiteen valtiopalkinto.
Kaiken tämän lisäksi Kaukolla on ollut mittava määrä musiikillisia sivuprojekteja, kuten 500 kg lihaa- ja Uhrijuhla-yhtyeet.
Näen ikkunasta pitkän, näyttävän hahmon joka astelee pitkin askelin klassikkoravintolan ovesta sisään. Mies hymyilee leveästi ja puristaa kättä
jämäkästi. Tunnelma on leppeän rento ja hermostuneisuuteni katoaa välittömästi.
Päivän menu näytti hyvältä: parsakeittoa alkuun ja kuha pääruoaksi. Ja haastiksen kunniaksi lasilliset kuohuvaa aperitiiviksi alkuun. Tästä se lähtee!
Olet maininnut että Lou Reed on ollut sinun inspiraation lähteesi, miksi?
"Olen kirjallinen tyyppi ja lukeminen on ollut minulle aina tärkeää. Lou Reed vastaa niitä kirjallisia ihanteita
mitä mulla on. Lou on ikäänkuin kirjailija joka tekee musiikkia. Berlin-levy kolahti täysillä.
Dylan on tietty toinen - hänellä on helvetin hyvät tekstit. Nämä lauluntekijat eivät pyri miellyttämään kuulijoita, eivät
ole mitään perinteisiä poppareita. Biisit ovat runollisia mutta samalla raadollisia. Kauneus ja samalla rujous puhutteli minua.
Kun lähdin sitten tekemään omaa musaa halusin tehdä sitä kuten Reed.
Eilinen (2.5) oli muuten erityinen päivä, silloin tuli tasan 40 vuotta mun ensimmäisestä keikasta. Se oli Pateniemen työväentalolla lähellä Oulua. Siellä oli kolme punk-bändiä
ja me, jotka edustimme enemmän uutta aaltoa. Paikalla oli kourallinen ihmisiä kuuntelemassa. Keikan jälkeen mä jouduin heti nyrkkitappeluun, ajattelin että tämmöistäkö
tämä on. Siellä oli muutama urpo jotka tulivat paikalle ihan vain tarkoituksella antamaan turpaan punkeille. No, siitä selvittiin. Jatkossa pidimme keikoilla mukana
pesäpallomailoja pahimman varalta, niitä sanoimme keikkamailoiksi."
Levytysuran alku ei ollut ollut sinulle helppo, miksi näin?
"No, mä olen vähän hankala tyyppi! 80-luvun alussa tuli Eppu Normaali, Hassisen Kone ja Popeda. Ne hakivat punk-musan kautta nuorisomeininkiä. Niillä oli näitä juomalauluja tai
sanoisinko kaljanlanttauslauluja kuten Rappiolla. Porukka sai heilua keikoilla nyrkki pystyssä ja juoda viinaa. Suomessa kapina oli sitä että juodaan viinaa.
Tämä ei ollut mun juttu, en hakenut tällaista yhteisyyttä nuorison kanssa. Mä en tuonut mitään punkjuttua vaan halusin tehdä omaa juttua, olin yksilö, en yksi heistä.
Tämä oli asia joka oli vaikea ottaa vastaan. Tein myös virheitä: esiinnyin julkisuudessa liian kärkevästi, arvostelin muita artisteja. Sain ärsyttävän tyypin maineen.
Onnenpäivä-levy muutti sitten kaiken. Levy oli ihmisläheisempi ja softimpi. Siinä oli biisejä rakkaudesta ja lapsuudesta. Tästä alkoi sitten nousu: meidän keikoille jopa jonotettiin.
Siitä hetkestä 80-loppuun oli meille hyvää aikaa, myimme kaikissa isoissa kaupungeissa keikat loppuun."
Kaipaatko 80-lukua takaisin?
"Silloin oli moni asia helppoa mutta oli monia myös vastenmielisiä juttuja. 80-luvun studiosoundit oli aika hirveitä. Yritimme välttää Lexicon-kaikuja ja keitattuja rumpuja, vihasin niitä virvelisoundeja
jotka naulasi kaikki biisit lattiaan, jolloin niissä ei ollut mitään svengiä. Huoneen akustiikkaa ei haluttu käyttää, vaan kaikki tilantuntu yritettiin tehdä koneilla. 90-luvulla mentiin parempaan suuntaan,
tilan ääni otettiin taas mukaan. Suomalainen studiotekniikka kehittyi huomattavasti. 80-luvulla minusta tuntui että meidän biisit soi huomattavasti hiljaisemmin kuin ulkomaisten artistien. Ne vain
oli masteroitu puutteellisesti. Kuuntelin tässä Tuomari Nurmio Punainen Planeetta-levyä: musiikillisesti aivan loistava mutta alkuperäinen masterointi kuulostaa todella lattealta."
Olet muusikko, kuunteletko paljon musiikkia kotona?
"Koko ajan. Levyhyllyssäni on 3000 vinyyliä ja ainakin 1000 CD-levyä. Tietokoneeni on täynnä musiikkia, olen imuroinnut sinne kirjastosta lainattuja levyjä.
Luen levyarvosteluja ja etsin koko ajan mielenkiintoisia artisteja. Spotifyta en käytä, vaimo kehuu sitä hyväksi mutta minua riepoo se, että artistit eivät saa siitä kunnon korvauksia.
No, voi olla että vielä joskus menen siihen. Olen vähän tällainen old school-tyyppi, en edes omista älykännykkää, olen ostanut 16 euron peruskännykän Clas Ohlssonilta (nauraa)!"
Millä kalustolla kuuntelet?
"Minulla on Hifistudiolta hankkimani Amphion Helium 3 kaiuttimet ja viritinvahvistimena Harman Kardon 3700. Levarin hankin käytettynä, se on 70-luvun pyöritin, en muista minkä valmistajan se on.
Omistan myös kasettidekin. "
Sinulla tuntuu olevan hyvin monipuolinen musamaku. Kolahtaako klassinen lainkaan?
"Kyllä mä klasariakin kuuntelen. Tykkään Debussystä, Ravelista ja Satie:sta, ylipäätään ranskalainen impressionismi kiinnostaa. Tykkään myös keskiaikaisesta musiikista."
Diggaan myös hämyjazzista, erityisesti ECM-levy-yhtiön levyistä. Ne ovat äänitetty tietyssä norjalaisessa studiossa, aivan loistava soundi. Tunnelma niissä on lähes psykedeelinen.
ECM-jazzia kuunnellaan kun mennään kun mennään perheen kanssa esimerkiksi Kreikkaan. Lapset on saatu nukkumaan ja katsotaan vaimon kanssa auringonlaskua rannalla, siinä
on sitä jotain!"
Uusin albumisi "Maantie" julkaistiin 2018. Mielestäni hyvä ja väkevän rouhea kokonaisuus. Hesarin toimittaja kritisoi biisiä "Seksikäs nainen".
Toimittajaa ärsytti biisin machomainen asenne jossa keski-ikäinen mies kuolaa nuoren naisen perään. Miten suhtaudut tähän?
"No joo, keski-ikäiset miehet ovat tehneet paljon musiikkia naisista - eihän tässä sanota edes että minkä ikäinen se seksikäs nainen on (kovaa naurua).
Mä olen aina nähnyt sen että rock-musa on seksuaalista aina Rollareiden Satisfactionista alkaen, ja hei myös naiset ovat tehneet seksuaalisia biisejä.
Tätä musaa tykätään kuunnella bailaustilanteessa ja siinä kohtaa ei haluta kuulla musaa esim. politiikasta.
Nyt on kiihkoilun aika. Monet toimittajat tykkää saada peukutuksia kirjoittamalla kärjikkäitä juttuja varsinkin keski-ikäisistä miehistä. Mä olen lähinnä huvittunut tilanteesta enkä jaksa
ottaa siitä paineita. Mulle on ihan sama mitä ne sanoo, kyllä kansa tietää!
Entä juuri nyt mitä projekteja sinulla on meneillään?
"Tällä hetkellä mulla on monta kirjoitusproggista työn alla mm. henkilökuvakirjoja jossa toimin lähinnä haamukirjoittajana. Mutta toki edelleen keikkailen ja mua
kiinnostaa hyvät mielenkiintoiset keikkatilaisuudet."